Tammelan sitoutumattomille oma yhdistys

Tammelan kuntavaaleissa 2017 ja 2021 ehdolla ollut Meidän Tammela -yhteislista on vakiinnuttanut asemansa Tammelan kuntapolitiikassa. Vuoden 2021 kuntavaalit osoittivat, että aidosti puolueisiin sitoutumattomille ehdokkaille on vakaa kannatus. Yhteislista sai molemmissa vaaleissa noin 10% kunnan äänistä, jotka takasivat ehdokkaille kolme valtuustopaikkaa kunnan 27 jäsenisestä valtuustosta.

Sitoutumattomien aseman vahvistamiseksi yhteislistan ehdokkaat ovat päättäneet kehittää sitoutumattomien toimintaa perustamalla Tammelaan oman yhdistyksen. Yhdistyksen perustamiskokous pidetään 3.10.2021 klo. 17:00 Tammelan kunnantalon valtuustosalissa ja kutsumme kaikki kiinnostuneet paikalle. Perustavassa kokouksessa mm. hyväksytään yhdistyksen toimintaa ohjaavat säännöt. Ennen kokousta kahvitarjoilu Cafe Tammelassa klo. 16:30 alkaen.

Aidosti puoluepolitiikasta riippumattomalle vaikuttamiselle on Tammelassa selkeää kysyntää. Tähän asti Meidän Tammela yhdistys on toiminut rekisteröimättömänä, vapaamuotoisena yhdistyksenä jonka tarkoitus on lähinnä ollut toimia kuntavaalien alla Meidän Tammela -yhteislistan ehdokkaiden kannatusyhdistyksenä. Varsinaisessa poliittisessa toiminnassa yhdistystoiminta on jäänyt taka-alalle, valtuustoryhmän ollessa pääasiallinen vaikuttajaryhmä.

Rekisteröimällä yhdistyksen haluamme antaa Tammelalaisille matalan kynnyksen kanavan päästä vaikuttamaan kunnan kehittämiseen ilman puoluepoliittista sitoutumista tai esimerkiksi kuntavaaleihin ehdokkaaksi ryhtymistä. Yhdistyksen jäsenten yhteiskunnallisten vaikuttamismahdollisuuksien lisääminen, yhteistyön edistäminen sekä kuntakulttuurin kehittäminen ja asukkaiden viihtyvyyden lisääminen ovatkin koko yhdistyksen olemassaolon ydin, olettaen että yhdistyksen perustamiskokous hyväksyy valmistelemamme säännöt.

Yhdistyksen toimintasuunnitelmaluonnoksen mukaan v. 2021 menee lähinnä yhdistyksen hallinnon organisoimiseen sekä yhteistyöverkoston luomiseen mm. muiden alueellisten ja valtakunnallisten sitoutumattomien toimijoiden suuntaan. Vuoden 2022 aluevaaleihin lähtemistä ei ole poissuljettu, ja mikäli Tammelassa on sitoutumattomia henkilöitä joita kiinnostaisi lähteä ehdolle, pyrimme auttamaan heitä mahdollisuuksien mukaan.

Perustavan kokouksen esityslista, ehdotus yhdistyksen säännöiksi sekä vuoden 2021 talousarvioehdotus löytyvät nettisivuiltamme www.meidantammela.fi. Sivustolla on myös lomake, jolla voit ilmoittaa kiinnostuksesi jäsenyydestä, mikäli et pääse osallistumaan varsinaiseen kokoukseen. Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja antavat:

Ilkka Tuovinen, P. 0400 468 232, ilkka.tuovinen@tammela.fi

Erkki Salama, P. 040 512 1443, erkki.salama@tammela.fi

Liity jäseneksi!

Tule mukaan perustavaan kokoukseen 3.10.2021 klo: 15:00 Tammelan kunnantalolle tai täytä alla oleva jäsenhakemus.

Meidän Tammela ry jäsenhakemus

Roskapostin esto

Yhdistyksen perustavan kokouksen esityslista liitteineen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *