Tiedote 21.7.2021

Megafoni

Tammelan Keskustan, Sosialidemokraattien ja yhteislista Meidän Tammelan valtuustoryhmät ovat sopineet teknisestä vaaliliitosta Tammelan luottamustehtävien valinnoissa valtuustokaudelle 2021-25. Ryhmittymässä olevat puolueet ja yhteislista saivat kuntavaaleissa 16 valtuutettua 27:stä.

Sopimuksen perusteella Keskusta nimeää kunnanhallituksen puheenjohtajan seuraavalle nelivuotiskaudelle. Valtuuston puheenjohtajan tehtävän ryhmät katsovat vaalituloksen perusteella kuuluvan Kokoomukselle.

Ryhmittymä saa kunnanhallitukseen neljä jäsentä, joista kaksi menee Keskustalle. Samaten ryhmittymä saa neljä jäsentä muihinkin 7-jäsenisiin toimielimiin. Aikaisemmin oli jo kaikkien ryhmien neuvottelussa sovittu, että ympäristölautakunnan ja teknisen lautakunnan jäsenmäärät nostetaan viidestä seitsemään.

Sopimuksen tavoitteena on

– Kuntavaalin tuloksen kunnioittaminen paikkajaossa mahdollisimman hyvin
– Aikaisempaa paremman yhteistyön mahdollistaminen Tammelan poliittisessa päätöksenteossa tulevalla valtuustokaudella.

– Keskustan tavoite neuvotteluihin lähdettäessä oli kunnioittaa äänestäjiltä saatua tulosta. Katson, että tällä sopimuksella saavutamme tavoitteemme parhaiten, toteaa Keskusta Tammelan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jyri Kaunisto.

Sosialidemokraattien ryhmän puheenjohtaja Ismo Ojansuu pitää tärkeänä, että saavutettu neuvottelutulos kunnioittaa vaalitulosta. Se antaa hyvän mahdollisuuden kunnan asioiden hoitoon kuntalaisten parhaaksi.

Meidän Tammela -ryhmän puheenjohtajan Ilkka Tuovisen mielestä neuvottelutulos osoitti osapuolten kykenevän keskustelevaan ja konsensushakuiseen yhteistyöhön. Olemmekin luottavaisia siihen, että tämä positiivinen vire säilyy ja vahvistuu tulevana valtuustokautena, Tuovinen sanoo.

Lisätietoja antavat:

Jyri Kaunisto, puh. 0503537417

Ismo Ojansuu, puh. 0400535714

Ilkka Tuovinen, puh. 0400468232

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *